Yleisesti sanoisin, että älkää olko näissä nuorten asioissa kovin kriittisiä.
Älkää myöskään ottako näitä nuorisomaajoukkueiden tai piirijoukkueiden pelaajavalintoja niin tosissanne. Sillä matka on kuitenkin heillä jokaisella vielä pahasti pahasti kesken ja vasta alussa... matkalla maailman huipulle, jossa paikka myös Suomen A-maajoukkueessa on vain välitavoite.
Sitten kun Suomen A-maajoukkue pelaa EM/MM-tasolla mitaleista, on paikka maajoukkueessa arvossaan. Mutta ei todellakaan vielä. Puhumattakaan nuorten piiri- tai maajoukkuepaikoista. Valitettavasti.
Tarkoitan pilkun tarkasti sitä mitä juuri kirjoitin.
Se lapsen tai nuoren isä, äiti, valmentaja tai itse pelaaja, joka saa tämän nuoren pelaajan ymmärtämään, että kyseessä on vasta matka, voi menestyä. Kun tiedostaa, että aktiivikehitys tapahtuu (oikeita asioita tekemällä) sen koko matkan ajan, ainakin tuonne 23 ikäiseksi saakka.
Sen jälkeen kehitystä tapahtuu lähinnä taktisessa pelinlukutaidossa. Omaa pelaamista, oman joukkueen pelaamista, vastustajaa, joukkuekavereita ja tilanteita arvioitaessa, jne. Toki teknistäkin kehitystä tapahtuu edelleenkin, jos sitä sellaista vaan muistaa harjoitella.
Kuitenkin juniori-iässä tärkeintä on matka ja yrittää koittaa tajuta minne on matkalla. Mikä sillä matkalla todelliselle kansainväliselle huipulle on tärkeintä ja miten saat sen onnistumaan.
Kaikki (väliaikaiset tulokset) ja jokainen mitali juniori-iässä on ollut täysin turhaa, mikäli matka jää kesken. Vanhemmat ja valmentajat, takokaa tämä kalloonne!
Älkää siis vielä paukutelko henkseleitä, tai vaihtoehtoisesti hermostuko turhista. Valmentaja tai maajoukkuepaikka, ei tee pelaajasta huippua, vaan se pelaaja (taustoineen) ihan itse.
Se matka on ehkä pidempi kuin uskotte, mutta se on hauska ja antoisa. Se kannattaa tehdä.
Tehkää töitä ja yrittäkää ymmärtää, että mitään ei saa tai kuulu saada ilmaiseksi.
Muista erottuvat pelaajat kyllä aikanaan huomataan. Tulokset ovat tärkeitä, mutta matkalla huipulle, se matka on tärkein.
