Palloliiton valmennuskursseilla perinteisesti on uusille valmentajille kerrottu, että pelaajien siirtyessä B-junioreihin, nähdään miten pelaajia on valmennettu. Onko kehitetty pelaajia vai menty menestys edellä. Tuo pelaajien kehittäminen on se vaikeampi tie. Juniori-ikäluokissa riittää, että joukkueessa on muutama hyvä pelaaja jotka ratkovat pelejä omilla kyvyillään. B:ssä ei enää riitä, että fifa-valmentaminen, vaan pelaajien pitää oikeasti osata jotain. Mistä se oppi taas hankitaan ovat ikäluokat F-C ja jos noissa ikäluokissa valmennuksen taso ei ole ollut hyvää, silloin B:n valmentajilla on käsissään nippu pelaajia, joiden taktinen pelikäsitys ei ole riittävä. Toki seuralla on iso vastuu pelaajien kehittämisessä. Seuroilla ei yleensä ole kuitenkaan rahaa palkata ammattivalmentajia, joten valmennuksesta poikkeuksetta vastaa lajikokemattomat, itsensä kehittämisestä kiinnostumattomat ja pahimmillaan menestyksenjanoiset isävalmentajat, jotka huomaavat, että joukkue pärjää turnauksissa, mutta ei ymmärrä, että pärjääminen johtuu siitä, että 250 000 asukkaan kaupungissa on lahjakkaita pelaajia paljon, jotka taidollisesti pystyvät dominoimaan omassa ikäluokassa, mutta kun yhteen laitetaan 3 ikäluokan pelaajat, pelaajien pitää myös oikeasti ymmärtää pelaamista.
