Jos näin on, että J. pyrkii ajamaan pallonhallintaan perustuvaa pelitapaa sisään, on se hatunnostonarvoinen yritys ja ehkä ainoa oikea toimenpide tehdä. On vain toivottava, että pelaajien valmiudet - varsinkin taidolliset - riittävät noin kunnianhimoiseen suunnitelmaan. Totuus kuiteskin on, että perusta moiseen luodaan varhaisessa junnuiässä, ei myöhempien aikojen fyysisellä tykityksellä.

Olen usein todennut, että ns iso menestys on mahdollista ainoastaan silloin, kun oma pallollinen peli on riittävän korkealla tasolla, satunnaista menestystä varsinkin tällaisessa vielä aika pienessä lajissa on mahdollista saavuttaa (lue: säkällä pronssille EM-kisoissa ilman todellista mahdollisuutta haastaa kärkiporukoita).
Siinä mielessä J. on siis minusta oikeilla jäljillä, ongelmanahan on vaan se, mitä sfairo tuossa sanoo - se vaatii samalla ihan uudet pelaajasukupolvet, joita on valmennettu tämä pelitapa mielessä, ja ihan siellä pieninä.
Tämä taas vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä eikä mitään takeita ole siitä, että mahdollinen satsaus oikeasti tuo parempaa menestystä, kun myös maaimlalla mennään eteenpäin ja isot maat satsaavat entistä enemmän (kuten toisella foorumilla todetaan) - onko meillä aikaa ja kärsivällisyyttä?
Ja se satsaus...
Ketkäs muuten Suomessa valmentaa pieniä tyttöjä, millainen on heidän jalkapallovalmennuksellinen koulutus- ja osaamistasonsa ja millaista korvausta heille maksetaan? Niinpä.