Yhteistyössä

Yhteistyössä Zoner.fi

Kävijöitä tällä hetkellä

  Sivustolla on 19 vierasta 
Archives

Hae 

  • Kohta, oi ihan kohta!

    Nyt se on täällä, ja fiilis on melkein kuin jouluna! Naisten EM-kisat starttaavat sunnuntaina 23.8., ja Suomi aloittaa pelinsä Tanskaa vastaan Olympiastadionilla klo 19:30.Karsintojen kautta kisoihin päässyt Tanska ei ole päästämässä Suomea hel...
  • Naisten Maajoukkue EM-turnaukseen kasassa

    Maajoukkueen päävalmentaja Michael Käld on nimennyt joukkueen kokoonpanon EM-lopputurnaukseen. Lopullisessa ryhmässä on 22 pelaajaa, jotka tavoittelevat pisteitä ensimmäistä kertaa sunnuntaina 23.8. kun EM-kisojen avauspelissä vastaan asettuu Tan...
  • Pohjois-Irlannista ei vastusta Suomelle

     Kun tarkasteli Pohjois-Irlannin viimeaikaisia tuloksia, niin jo ennakolta oli arvioitavissa että Suomen on ottelu voitettava. Se, millä lukemilla, oli varsinainen kysymys. Tämä oli myös todellisuutta, sillä vierailijat pysyivät nollilla ja EM...
  • Suomi taisteli, 3-2 voitto Italiasta kotona

    Kesän EM-kisoihin valmistautuvan Suomen voittosaldo ennen maaottelua Italiaa vastaan ei kovin mairittelevaa luettavaa ollut. Yhdeksästä viimeisestä ottelusta Suomi on kyennyt voittamaan vain kaksi. Myöskään pelaamisen taso ei ole päätä huimannut...
  • Uusi osio: Blogit

    Naisfutis.net ylpeänä esittelee sivuston uuden alueen, Blogit! Tällä hetkellä valikon linkin takaa löydät kahden kirjoittajan hengentuotoksia.   Vit och Blå on Marianne "Marke" Miettisen tarinointia Itämeren paremmalta puolelta, kansankodin...
  • Naisfutis.net ja Zoner kimppaan!

      Naisfutis.net on aloittanut yhteistyön Zoner Oy:n kanssa. Käytännössä tämä on tarkoittanut sivuston siirtoa kokonaisuudessaan Zonerin palvelinten hellään huomaan. Tavoitteena on parantaa sivuston käyttömukavuutta luotettavan toimin...
  • EURO2009 kotikisat osa II: Hommiin kisoihin?

     Ensi kesän EM-kisojen alkuun on nyt tasan 365 vuorokautta aikaa. Valmistautuminen kisoihin on itse kullakin ties minkälaisessa vaiheessa, ja Skotlanti-pelit todistivat että maajoukkueellakin on parhaaseen iskukykyyn vielä matkaa. Kuitenkin jo ny...
  • Skotit tulloo. Ja alushortsit paukkuu?

       Suomi kohtaa ehkä hieman kyseenalaisestikin kovaksi arvioidun Skotlannin kaksoismaaottelussa sunnuntaina 24.8. Pietarsaaressa Keskuskentällä alkaen klo 16:00 ja keskiviikkona 27.8. Vaasan Hietalahdessa klo 18:30 alkaen.  ...
  • UIK:n ja Brasilian ottelu Vaasassa toteutuu

      Suomen naisten maajoukkueen kieltäydyttyä mahdollisuudesta pelata Brasiliaa vastaan kotona Umeå IK päätti kohdata Etelä-Amerikan tähdet. FC Sportin aktiivisen toiminnan tuloksena todennäköisesti kesän korkeatasoisin ottelu saatiin Vaasaan...
  • EURO2009 kotikisat osa I: Vielä reilu vuosi odotusta

    Kuten moni jalkapallon ystävä on jo saattanut huomata, naisten EM-kisat järjestetään ensi vuoden kesänä Suomessa 23.8.–10.9.2009. Vaikka naisten EURO 2009 kotikisoihin on siis vielä reilusti yli neljäsataa päivää, ja vaikka sen karvaisemman ...
  • Sivuston uusi ilme

    Shock! Älä järkyty, et ole väärällä sivulla. Naisfutis.net on uudistunut niin ulkoasun- kuin rakenteenkin osalta. ...
  • Ykkönen: ONS-TJK 2-1 (1-0)

    Keskikastin alapuolella majailevat ONS ja TJK kohtasivat koleassa Oulussa lauantaina. Onneksi tauolla oli tarjolla lämpimiä makkaroita, sillä Castrenin kentälle saapuneita katsojia peli ei erityisesti tasollaan lämmittänyt. Taitofutiksen sijaan viim...
  • Liiga: PuiU-Åland

    Tänään kohtasivat sarjan peräpään ja ylemmän loppusarjpaikan välissä keikkuva PuiU ja salakavalaisti itsensä mitalitaisteluun alkukaudella pelannut Åland. Ålandilla oli tosin takana vierastappio Ilvekselle joten taistelu mitalista liigan kärk...
  • Ykkönen: JyPK-FC Viikingit 3-3 (3-0)

    Sunnuntaina Jyväskylän Pallokerhon vieraaksi sateiseen Keski-Suomeen saapui kaukaa etelästä FC Viikingit. Koska Harjun stadionin nurmikko ei vielä tähän aikaan vuodesta suostu kasvamaan muuta kuin rusehtavaa heinää, oli peli siirretty Jyväskylä...
  • Liiga: PuiU-FC United 2-1 (1-0)

    Vastassa Oulunkylän yleisurheilustadionin tekonurmella olivat nousija ja viime kauden hopeajoukkue. Sää oli kylmän viileä mutta sateelta kuitenkin vältyttiin vaikka pisaroita hieman ennen avauspotkua taivaalta tulikin. Kentällä nähtiin Unitedin u...
  • Ykkönen: FC Kontu-FC Kuusysi 2-1 (2-0)

    Divari potkaistiin käyntiin Kontulan hiekkakentällä (mitat n. 94×54) pienessä tihkusateessa josta kivenheiton päässä ollut vihreä kenttä puolestaan taisi nauttia. Vastassa olivat viime vuoden sarjakakkonen ja kakkosen kovatasoisen itälohkon niu...
  • Liigacupin finaali: FC Honka-HJK

    Liigan jo päästyä käyntiin pelattiin Liiga Cupin finaali, jossa sama joukkueet jotka kohtasivat toisensa viikko sitten Tapiolassa olivat taas vastakkain, mutta tällä kertaa Finnair Stadiumilla. Yleisöä oli paikalle eksynyt mukavasti, eli yhteensä...
  • Suomen Cup 2. kierros: HJK-PuVe 2-1 (0-0)

    Cupin toisella kierroksella olivat vastakkain HJKn B-juniorit ja Pukinmäen Veto. Huomioitavaa on, että ottelu oli kuitenkin molempien ensimmäinen tämän vuoden cupin ensimmäisen kierroksen koostuessa vain yhdestä ottelusta. Vastakkain olivat siis ka...
  • Liiga: Honka-HJK 1-2 (0-1)

    Kahden ennakkosuosikin aseman foorumin veikkauslistallakin saavuttaneen joukkueen välinen kamppailu käytiin hyvin tuulisissa olosuhteissa. Joka kerta kun pelipallo nousi muutaman metrin korkeuteen tuuli ryhtyi kuljettamaan sitä vahvasti sivusuunnassa. ...
  • Liiga: FC United-Ilves 1-0 (0-0)

    United-Ilves -pelin katsomossa oli tiivis tunnelma, kun 235 maksanutta ja kymmenet seuran tutut olivat ahtauneet Tellus-halliin. Katsojamäärillä mitattuna pohjoinen vei tänään selvän voiton etelästä, kun Vaasassa oli 252, Jeppiksessä 235, Kuopio...