Kävijöitä tällä hetkellä
Sivustolla on 5 vierasta| Surrealismia |
 |
 |
 |
| Kirjoittanut Pade |
| 15.02.2010, 14:02 |
 Istun huoneeni sängylla ja katson Olympialaisia televisiosta. Monien ihmisten unelma, kilpailla Olympialaisissa, täyttyy. Hermoilua, jännittämista, pettymyksiä, epäonnistumisia, voiton huumaa, ilon kyyneleitä: Olympialaiset todellakin ovat suurien tunteiden kilpailut. Mutta uskon, että monet ihmiset Vancouverissa tuntevat samoin, kuin minä usein taalla ollessani. Oloani voisi sanoin kuvailla ehkä lähinnä surrealistiseksi.En vielakaan voi uskoa, etta olen päävalmentaja yhdessä maailman parhaista joukkueista. Tämä unelma kavi toteen viime syksyna pitkan odottelun jalkeen. Kiinnostumistani oltiin kysytty jo ennen EM-kisojen alkua, mutta en silloin osannut ajatellakaan, että voisin todellisuudessa saada paikan. Ja täällä sitä nyt sitten ollaan. Joulukuun alussa saavuimme New Jerseyhyn, jossa sijaitsee kaikki toimintamme. Koska vuoden 2010 draftiin ei ollut kuin 1 1 /2 kk, ei ollut mitaan epäselvyyttä siitä, mitä minun piti ryhtyä tyostämään heti ensimmäisestä työpaivästäni alkaen. Olin nimittain Suomessa vielä asuessani missannut yliopistokauden 99 prosenttisesti, enkä tiennyt yliopistouransa lopettavia pelaajia juuri ollenkaan. Juuri näitä pelaajia sitten draftaisimme tammikuussa. Alkoi karmea työnteko. Puhelinsoitoista ei näkynyt tulevan loppua. DVD-soitin kävi kuumana, kun katselin pätkia valmistuvista pelaajista. Siina samassa piti laittaa oma elämä “normaaliin” kuosiin uudessa ympäristössä. Vaikka olin asunut Amerikassa lähes 11 vuotta, en koskaan ollut asunut New Jerseyssa tai Pennsylvaniassa, missä itseasiassa juuri nyt asumme. Joulunpyhät kolkuttivat nurkan takana; silloin ei ketään saisi kiinni. Paine oli käsin kosketeltavissa. Minun piti vajaassa kahdessa kuukaudessa ottaa kiinni muut, jotka olivat jo vuosia tienneet parhaista yliopistopelaajista. Itse draftiaamuna minua kyllä jännitti aikamoisesti. Mutta toisaalta ei ollut mitään jännitettävää. Kaikki se työ, joka vain tehtävissä oli, oli myös varmasti tehty. Minkään toisen joukkueen valintoihin ei voinut vaikuttaa ja valinnat olivat omissa käsissä. Menemättä sen enempää draftin yksityiskohtiin, meillä oli kaiken kaikkiaan onnistunut drafti ja saimme monta pelaajaa, joita olimme etukateen halunneetkin. Tammikuun alussa joukkoomme liittyi hyvä ystäväni Anne “Kipe” Parnila, jonka valitsin aisaparikseni tähän vaativaan tehtävään. Kipella on paljon kokemusta kansainvälisesta pelistä ja erityisesti fyysisestä valmennuksesta ja katsoin hänen näiden tekijöiden kautta pystyvän tuomaan tietotaitoa Sky Blue FC:hen. Kaiken kaikkiaan meidän valmennustiimimme on huippuhyvä ja en malta odottaa kaiken alkua. Paljon olen oppinut jo reilussa kahdessa kuukaudessa. Olen joutunut kovien päätösten eteen jo ennen kuin harjoitukset tai pelit ovat edes alkaneet. Monta kertaa viikossa, tai jopa päivässä, joutuu miettimaan “tradeja”, jotka ovat minulle henkilokohtaisesti todella vaikeita. Joudun puntaroimaan ja miettimään pelaajieni kohtaloa, vaikken ole heitä edes koskaan paassyt valmentamaan. Olen oppinut sen, etta peli täällä on bisnestä ja minulla on hurja valta päättää ihmisten elamästä. Voin tahtoessani vaihtaa pelaajan ja “pakottaa” hanet muuttamaan aivan eripuolelle maata, mika pahimmassa tapauksessa tarkoittaa tuhansia kilometreja. On vaikeaa treidata pelaajaa tuntematta häntä sen paremmin. Vielä vaikeampaa on ottaa pelaajaa omaan joukkueeseen, jos ei ole koskaan kuullutkaan hänestä. Miten siis olen ratkaissut ongelman? -En ole viela tehnyt mitään vaihtoja! Monta yötä olen silti joutunut miettimään jonkin pelaajani kohtaloa ja henkisesti se on ollut todella raskasta. Onneksi minulla on täällä omat joukot minua tukemassa. Elän tällä hetkellä unelmaani. Saan tehda työtä, jota todella rakastan ja saan tehdä sitä maailman parhaassa liigassa. Saan auttaa pelaajia toteuttamaan heidän omia unelmiaan. –Niitä samoja unelmia, joita minullakin oli pelaajana ollessani. Olen onnellinen heidän puolestaan. Joka aamu kiitän Luojaa siitä, mitä olen saanut. Menen enemmän kuin innoissani töihin joka aamu ja en vieläkään täysin ymmärrä sitä, miten tämä kaikki on mahdollista. Mutta otan sen vastaan ja teen parhaani, että kaikki onnistuu. Parin viikon päästa alkaa harjoittelukausi ja odotamme sitä kuin kuuta nousevaa. Ennen sitä pitää saada monta monituista asiaa tehtya. Niistä sitten toivon mukaan kerkeän kirjoittamaan enemmän myöhemmin. Ehkä surrealistinen oloni on jo hitusen realistisempi silloin. Hyvaa kevään odottelua kaikille! Pade
|
| Viimeksi päivitetty ( 10.06.2010, 08:52 ) |