Saamme usein yhteydenottoja kissoista, jotka syövät tavallista huonommin tai ovat lopettaneet syömisen täysin. Artikkelissa eläinlääkärimme antavat neuvoja tähän vakavaan tilanteeseen. Eläinlääkärin etävastaanotto
Eläinlääkärin vastaanotto netissä Sisältyy useisiin eläinvakuutuksiin Auki 7-24, vuoden jokaisena päivänä
On tärkeää ensin selvittää onko kyse siitä, että kissa ei halua syödä vai siitä, ettei se pysty syömään. Elimistö säätelee ruokahalua mm. maha-suolikanavan ja hermoston avulla. Monet ns. systeemisairaudet (koko elimistöön vaikuttavat sairaudet) voivat vaikuttaa ruokahaluun ja toisinaan aiheuttaa pahoinvointia.
Ruokahaluttomuus voi johtua myös vierasesineestä suolistossa, suolistotulehduksesta, sisäloisista, maksa- tai munuaisongelmista tai muista tekijöistä. Kissat voivat menettää ruokahalunsa myös ruoan vaihtamisen yhteydessä, kun ruuan haju ja/tai koostumus muuttuvat. Syömätön kissa on syytä tutkia tarkemmin ja tarkastaa suu, hampaat ja nielu hammassairauksien, polyyppien, kasvainten tai vierasesineiden poissulkemiseksi.
Verikokeesta voidaan ruuansulatuskanavan sairauksien kartoittamiseksi tutkia tiettyjä arvoja, kuten haima-arvot. Joskus tarvitaan jatkotutkimuksia, kuten röntgentutkimusta tai mahan ja/tai suoliston tähystystutkimusta. Kissan syömistä on hyvin tärkeä seurata.
- Ohtalaisen lyhytkin syömättömyys voi kissalla johtaa negatiiviseen energia-aineenvaihduntaan, mikä voi nopeasti aiheuttaa ongelmia maksassa.
- Tällöin kissalle kehittyy niin kutsuttu rasvamaksa, mikä on tavallisinta ylipainoisilla kissoilla, jotka jostain syystä nälkiintyvät.
- Eho yrittää käyttää hyväkseen rasvavarastoja, mutta aineenvaihdunnan puutosten vuoksi rasva varastoituu rasvakudoksen sijasta maksasoluihin.
Maksan solut eivät toimi enää kuten niiden kuuluisi, maksa tulehtuu ja lopettaa lopulta toimintansa. Tilanne on henkeäuhkaava. Jos kissa ei halua syödä normaalia ruokaansa, voi kokeilla antaa jotakin kissan herkkua. Jos kissa ei syö lempiherkkujaansakaan, on syytä ottaa yhteyttä esim.
Katso täydellinen vastaus
Mitä tehdä kun kissa ei syö mitään?
Muutos tuli, ruokahalu meni – HESY Kissat ovat tapojensa orjia. Ne rakastavat rutiineja ja vihaavat muutoksia. Kaikenlaisia muutoksia. Myös muutokset parempaan (kuten muutto löytöeläinkodista omaan kotiin) saavat kissan henkisen tasapainon hetkeksi pois tolaltaan. Itsevarmat ja rohkeat kissat tokenevat nopeasti, mutta arat mirrit voivat omaksua hyvinkin merkillisiltä näyttäviä tapoja hallitakseen muutoksen aiheuttamaa stressiä.
Ihmisille hermoja raastavin lienee vääriin paikkoihin pissaaminen (= kissa merkitsee tilaa omalla hajullaan rauhoittaakseen itseään), mutta kissalle vaarallisin on ruuasta kieltäytyminen. Kyse voi olla stressin aiheuttamasta ruokahalun puutteesta, tai sitten kissa ei syystä tai toisesta uskalla rentoutua ympäristössään siinä määrin, että paneutuisi atrialle.
Onko sinullekin kerrottu, että “ei eläin itseään nälkään tapa” ja “kyllä se syö jos sillä on nälkä”? Älä usko näihin kansanviisauksiin! Syömättömyydestä voi tulla kissalle uusi “normaali”, jota ylläpitämällä se pitää elämänsä mukavassa muuttumattomuuden tilassa.
Paastoaminen on kissoille hyvin vaarallista. Kun kissat eivät syö eivätkä näin saa proteiinia, ne kuluttavat energiantarpeen kattamiseksi rasvavarantojaan. Ennen kuin rasva muuttuu energiaksi, sen prosessoi maksa. Lihansyöjä-kissan maksa ei ole kovinkaan hyvä muuttamaan rasvaa energiaksi ja tarvitsisi tähän prosessiin avuksi proteiinia – jota nälässä kuijottava kissa ei mistään saa.
Poltettavat rasvasolut kertyvät kissan maksaan aiheuttaen rasvamaksan. Tila voi alkaa kehittyä jo parin kolmen päivän syömättömyyden jälkeen ja on jatkuessaan hengenvaarallinen. Syömättömyys voi olla kissalle kuolemaksi jo kauan ennen kuin sen rasvavarannot loppuvat.
- Jos kissasi ei suostu syömään, on ensisijaisen tärkeää keksiä keino saada sen sisälle ravintoa: tämä ei ole tilanne, jossa taivastellaan kissan nirsoutta tai mietitään kaloreita.
- Oita tarjota kissalle sen lempiruokia ja erikoisherkkuja.
- Voimakkaasti tuoksuva ruoka viehättää kissoja enemmän kuin hajuton, ja lämmin ruoka tuoksuu voimakkaammin kuin kylmä.
Ruokaa kannattaa siis lämmittää hieman ennen tarjoamista. Laita herkut tarjolle mahdollisimman rauhalliseen paikkaan, jossa kissa tykkää oleskella. Älä jää vahtimaan syökö kissa, vaan anna sen olla yksikseen. Syömättömyys voi laueta, jos kissa lankeaa natustelemaan yhdenkin katkaravun.
- Jos herkuilla maanittelu ei auta, kissa tulee ehdottomasti kiikuttaa eläinlääkärille.
- Issalle voidaan määrätä ruokahalua herättelevää lääkettä, ja eläinlääkäri voi myös tarpeen tullen opettaa miten kissaa pakkosyötetään.
- Samalla tutkitaan, johtuuko syömättömyys stressistä vai onko taustalla jokin sairaus.
Syömättömyys voi olla myös sairauden oire! Monet kissojen sairaudetkin nimittäin laukeavat stressin johdosta. Kun syömättömyyden tapa on saatu katkaistua (tai sen syy, toivottavasti, hoidettua), voitte palata normaaliin päiväjärjestykseen, jossa kissasi luultavasti nyrpistää nenää eläinlääkärin suosittelemalle täysravinnolle, mutta rakastaa markettien märkämuonaa.
- Aikki on taas hyvin! TL,DR: Jos kissasi ei suostu syömään mitään noin kahteen päivään, vie se ehdottomasti eläinlääkärille.
- Syömättömyys rasittaa kissan maksaa aivan eri tavalla kuin monien muiden eläinten: se johtaa rasvamaksan kehittymiseen ja voi olla hengenvaarallista.
- Ruokahaluttomuuden syy tulee aina selvittää.
: Muutos tuli, ruokahalu meni – HESY
Katso täydellinen vastaus
Mitä ruokaa kissa saa syödä?
Kissan ruokavalio Kissan terveydenhoidon A ja O on oikeanlainen ravinto. Kissa on lihansyöjä, joka tarvitsee elääkseen korkealuokkaisia ja -laatuisia proteiineja ja rasvaa sekä riittävästi vitamiineja ja hivenaineita. Purkkiruoka ja liha sekä lemmikkieläinliikkeiden ja eläinlääkärien myymät kuivaruoat ovat hyviä ravinnonlähteitä.
Katso täydellinen vastaus
Voiko kissa syödä ihmisten ruokaa?
Monipuolinen ja oikeanlainen ravinto on kissan hyvinvoinnin perusta. Ihmisille tai koirille eli sekasyöjille sopiva ruoka ei sovi kissalle, joka on puhtaasti lihansyöjä. Sopimaton ravinto aiheuttaa sairauksia, rasittaa maksaa ja munuaisia, ja voi aiheuttaa vatsavaivoja, virtsakiviä sekä jonkin aineen puutostiloja ja/tai liikasaantia.
- Issan on saatava ravinnosta riittävästi korkealuokkaisia ja -laatuisia proteiineja ja rasvaa sekä riittävästi vitamiineja ja hivenaineita.
- Issanpentu tarvitsee vähintään neljä pientä ateriaa päivässä.
- Issan kasvaessa aterioiden määriä voidaan vähentää samalla kun ruoan määrää lisätään.
- Puolivuotiaana kissa tulee jo toimeen kahdella aterialla päivässä.
Kissa on lihansyöjä Kissa on siis 100%:sti lihansyöjä, joten markettien hyllyillä notkuvia kissanruokia kannattaa välttää, sillä ne ovat lähinnä vilja/lisäaineseoksia, jotka sisältävät lihaa sen 5-15%. Vehnä on kissalle täysin turhaa hiilihydraattia, joka lihottaa kissaa, altistaa kissan virtsakiville, ja pilaa kissan hampaat.
Issan elimistöön kerääntyneet lisäaineet puolestaan altistavat luonnollisestikin erilaisille sairauksille ja kasvaimille. Kissan päivittäisen ruokavalion tulisi pitää sisällään lihaisaa ruokaa, kuten tuoretta lihaa. Lihasta kissa saa tarvitsemiansa aminohappoja mm. tauriinia, joka on kissalle elintärkeää.
Lihan voit tarjota kissalle huoletta raakana, sillä kypsentäminen hävittää ruuasta vitamiinit. Hyviä lihavaihtoehtoja ovat mm. naudan suikaleet, kanan kaulat, kanan siivet, porsaan tai naudan sydän jne. Itse metsästettyä riistaa ei saa antaa raakana loisvaaran vuoksi.
Raa’an kanan tai kalkkunan käsittelyn jälkeen, muista pestä kädet salmonellavaaran vuoksi (huom. Terve kissa ei saa salmonellaa raa-asta kanasta!). Erilaisia kissoille ja koirille tarkoitettuja lihoja voit tilata internetistä mm. kennelrehun nettisivuilta! Jos haluat syöttää kissallesi valmisruokia, kannattaa ne ehdottomasti ostaa eläinkaupoista ja tutustua ruokien tuoteselostuksiin.
Eläinkaupoissa myytävät niin kutsutut premium kuivamuonat vähentävät myös virtsakivien muodostumisriskiä. Kuivaruuan lisäksi annetaan laadukasta purkki- tai tuoreruokaa pari pientä ateriaa päivässä. Ruokavaliota voidaan täydentää sisäelimillä. Naudan maksa on hyvä A-vitamiinin lähde, ja sitä voi antaa kissan koosta riippuen pari kolme ruokalusikallista viikossa.
Porsaan munuaisia voi myös antaa silloin tällöin. Munuaiset tulee huuhdella huolellisesti kylmällä vedellä, jotta niissä olevat mahdolliset haitta-aineet poistuisivat. Sydäntä kissalle voi antaa päivittäin vaikkapa hiiren kokoisina paloina, sillä sydän on erinomainen tauriinin lähde! Mikäli kissan maha kestää, voi sille antaa kerran viikossa kalaa.
Esimerkiksi silakkaa ja pakasteseitiä voi antaa raakana. Järvikaloja ei saa antaa raakana niiden tiaminaasipitoisuuden ja loisvaaran vuoksi (Tiaminaasi tuhoaa kissan elimistössä kissalle elintärkeää tiamiinia eli B1-vitamiinia.). Ihmisille tarkoitettua tonnikalaa EI saa antaa kissalle! Kissoille on omat tonnikalansa, joihin on lisätty E-vitamiinia keltarasvataudin ehkäisemiseksi.
- Voit myös antaa kissallesi herkuksi vaikkapa katkarapuja! Katkaravuista täytyy ennen tarjoamista liottaa lämpimässä vedessä ja puristaa liika suola pois.
- Ala on erinomainen valkuaisen lähde ja tuo kissan ruokavalioon hyviä rasvahappoja.
- Täytyy kuitenkin muistaa että moni kissa on kalalle allerginen, joten kaikki kissat eivät voi kalaa syödä.
Maitoa kissalle? Aikuinen kissa ei tarvitse ruokavalioonsa maitotuotteita. Maito aiheuttaa useimmille kissoille vatsavaivoja, sillä aikuinen kissa ei enää pysty hajottamaan maitosokeria eli laktoosia. Hapanmaitotuotteita, kuten viiliä, piimää ja maustamatonta jogurttia kissalle voi antaa silloin tällöin, ei kuitenkaan päivittäin.
- Myös vähälaktoosiset (Hyla) ja laktoosittomat tuotteet ovat käyttökelpoisia.
- Ihmisten maitotuotteet eivät kelpaa kissalle kalsiumlisänä niiden fosforipitoisuuden vuoksi.
- Niissä oleva fosforin määrä kumoaa kalsiumin, jolloin kalsiumin saanti on +-0.
- Juotavaksi kissalla tulee olla aina raikasta vettä tarjolla.
Kuivaruokaa syövän kissan vedensaannista on huolehdittava erityisen tarkasti, sillä kissan elimistö alkaa kuivua jo lyhyessäkin ajassa, jos se joutuu olemaan ilman vettä. Kissaa ei myöskään saa missään nimessä paastottaa yli 24 tuntia, sillä tätä pidempi paastoaika voi vahingoittaa pysyvästi kissan maksaa ja munuaisia.
- Jotkin eläinlääkärit saattavat virheellisesti vieläkin neuvoa paastottamaan kissaa sen sairastaessa ripulia.
- Tuolloin kannattaa kääntyä ajan hermoille kouluttautuneen eläinlääkärin puoleen! Kissan ravintoaineiden saantia voidaan täydentää apteekeista ja lemmikkiliikkeistä myytävillä valmisteilla, varsinkin jos kissa on nirso.
Esimerkiksi Aptuksen Multicat-tableteista kissa saa tarvitsemansa tauriinin sekä vitamiinit. Multicatit (entiseltä nimeltään pirskatit) eivät riitä toimimaan kissan kalsiumlisänä! Aptuksella on myytävänä lemmikeille tarkoitettua kalsiumlisää erikseen.
Erinomaisena kalsiumlisänä toimivat myöskin luiset lihan ja kanamunankuorijauhe! Emoille ja pennuille annetaan 1 multicat-tabletti kiloa kohti päivässä, muutoin riittää yksi tabletti päivässä. Eläinperäiset öljyt, kuten kala- ja lohiöljy kohentavat ihon ja turkin kuntoa ja poistavat aineenvaihduntahäiriöitä.
Lisäksi ne liukastavat suolistoa ja auttavat kissan nuolemien karvojen poistumisessa. Kissan ummetusoireisiin erinomaisena lääkkeenä toimii parafiiniöljy. Sitä ei kuitenkaan pidä antaa monena päivänä putkeen, sillä se estää vitamiinien imeytymisen elimistöön.
- Ruohon syöminen edistää kissan ruuansulatusta, auttaa poistamaan kissan nielemiä karvoja ja sisältää kissan tarvitsemaa foolihappoa.
- Jos ruohoa ei ole saatavilla, tyytyvät kissat huonekasveihin.
- Tämän takia myrkylliset huonekasvit eivät kuulu kissanomistajan kotiin tai ainakaan kissan ulottuville.
- Issoille olisi hyvä kasvattaa kauran tai vehnän orasta.
Se on helppoa ja halpaa, ja oraat kestävät syömäkelpoisina jopa pari viikkoa! Kaupoissa myydään sädekaisla-nimistä kasvia kissanruohona, mutta sädekaisla on kissalle todella myrkyllinen kasvi!! Teksti: Kiia Koskinen LISÄTIETOJA: Kissan luonnonmukainen ruokinta:
Ipsitilla Maaru (tietoa myös raakaruokinnasta)
Kissan raakaruokinta:
Pikkupedot-blogi Viiruvarpaat-blogi Mush – Ohjeita ja vinkkejä kissan raaka-ruokintaan Musti ja Mirri – Kissan raakaruokinta Maukas – Kissan raakaruokinta
Mitä jauhelihaa kissalle?
Kissoille sopivia ja hyvin imeytyviä luumateriaalia sisältäviä ruokia ovat muun muassa jauhettu broilerin siipi tai selkäranka, broilerin ja kalkkunan kaula, broilerin tai kalkkunan luinen jauheliha.
Katso täydellinen vastaus
Voiko kissalle antaa kermaviiliä?
Kissan ruokinta Kissalla tulee aina olla raikasta, viileää vettä saatavilla! Jos kissasi syö paljon kuivaruokaa, sen on tärkeä juoda riittävästi, jotta vältytään mm. virtsakiviltä. Kissa juo normaalioloissa 0,3 – 0,5dl vettä päivässä per painokilo. Tavallinen juoma-astia ei välttämättä houkuttele kissaa juomaan vettä, joten kokeile myös tarjota vettä tavallisesta lasista tai kissoille erityisesti suunnitellusta juoma-automaatista.
Vesi voi myös kiinnostaa enemmän, kun siirrät vesiastian pois ruokakupin lähettyviltä. Kissa on luonnostaan laktoosi-intolerantti, joten sille ei saa antaa tavallista lehmänmaitoa. Sen sijaan voit tarjota kissallesi laktoosittomia maitotuotteita sekä kermaviilejä ym. hapantuotteita. Kissalle tarjottavan ravinnon on koostuttava pääasiassa eläinproteiinista, sillä kissa on lihansyöjä.
Kissalle voi antaa valmisruokien lisäksi raakaa lihaa ja sisäelimiä (järvikalan sekä itse metsästetyn riistan tulee olla kypsennettyä, sillä niissä on loisvaara). Kissan ruoansulatus on niin nopea, ettei esimerkiksi salmonella ehdi tarttumaan siihen. Lihan kypsennys tuhoaa suurimman osan kissalle elintärkeästä aminohaposta, tauriinista, joten on suositeltavaa syöttää liha raakana.
Monet kuivaruoat, ns. raksut, sisältävät runsaasti viljaa ja kasviperäistä proteiinia, jota kissan elimistö ei osaa hyödyntää vaan aiheuttaa lihomista ja allergiaa. Niissä on myös suuri hiilihydraattipitoisuus, joka kissan ruokavaliossa tulisi olla mahdollisimman pieni. Markkinoilla on myös viljattomia kuivaruokia.
Ruokaa ostaessasi kiinnitä huomiota laatuun, älä hintaan. Laadukas ruoka tulee huomattavasti halvemmaksi kuin myöhemmin eläinlääkärissä ravaaminen heikkolaatuisen ruoan aiheuttamien vaivojen takia. Tutki niin märkä- kuin kuivaruokienkin tuoteselosteita ja kiinnitä huomiota ravintoarvoihin.
Katso täydellinen vastaus
Voiko kissalle antaa jogurttia?
On huolehdittava siitä, että kissa saa riittävästi nestettä. Laktoosittomista hapanmaitotuotteista on usein apua ja kissalle voi tarjota esim. A-piimää, ker- maviiliä tai jogurttia.
Katso täydellinen vastaus
Miksi kissa huutaa yöllä?
kissa maukuu hermostuksesta, pelosta tai epävarmuudesta –
Kissat leimautuvat voimakkaasti kotinurkkiinsa ja ovat herkkiä kotona tapahtuville muutoksille. Muutto uuteen kotiin tai pelkän uuden huonekalun saapuminen kissan reviirille voi olla kissalle järisyttävä kokemus. Outo ympäristö, uudet hajut ja vieraat äänet pelottavat kissaa.
Tässä tilanteessa ei ole toivoakaan rauhallisista yöunista ja niinpä kissa ilmaisee äänekkään paheksuntansa. Erilaiset tapahtumat, esimerkiksi äänekäs uuden vuoden yö vilkkuvine raketteineen tai uusi, vieraalta tuoksuva matto voivat pelottaa herkkäaistista kissaa. Kissan huolet tulee ottaa tosissaan, mutta yölliseen maukumiseen ei kannata vastata, sillä kissa innostuu helposti kutsumaan keskustelukaveria tulevinakin öinä.
Sen sijaan, että yöt menisivät kissan kanssa jutellessa, on sen kanssa hyvä viettää aikaa päivällä leikkien, rapsutellen ja toimien kissan päiväunialustana, jos kissa asettuu syliin. Makuuhuoneen oven olisi hyvä olla kissalle auki myös öisin, jotta sillä on mahdollisuus asettua hoitajansa viereen nukkumaan.
- Jos kissaa ei haluta sänkyyn, voidaan sille tarjota omaa pesää sängyn vierestä tai sängyn alta tai pystyttää riippumatto, jossa sen on mukava käpertyä kerälle.
- Jos kissa kaikesta yrityksestä huolimatta jatkaa konserttejaan, voidaan kokeilla pistorasiaan laitettavia feromonihaihduttimia tai yrttivalmisteita, jotka rauhoittavat kissaa.
Jotkut kissat rauhoittuvat öisin kuunnellessaan radiota.
-
Katso täydellinen vastaus
Voiko kissa syödä perunaa?
Kissan ruokaan voi sekoittaa keitettyjä ja hienonnettuja kasviksia, riisiä sekä hiutaleita, mutta vain vähän. Perunaa kannattaa kokeilla – se on unohdettu kasvis. Kissalle tärkeitä energiaa antavia ravintoaineita ovat proteiinit eli valkuainen ja rasva.
Katso täydellinen vastaus
Voiko kissa juoda maitoa?
Toisin kuin ihmisten, kissojen tulisi juoda vain yhtä nestettä – vettä. Toisin kuin yleensä uskotaan, maito ei ole kissoille hyväksi, joten maitotuotteita kannattaa vältellä.
Katso täydellinen vastaus
Saako kissa syödä jäätelöä?
Kissat eivät maista makeaa – Metro-sivusto kysyi kissojen hyvinvointiin keskittyvältä Cats Protection -järjestöltä, onko jäätelön syöttäminen kissoille hyvä idea. Vaikka järjestön edustaja ei suoraan osannut sanoa, kokevatko kissat samanlaista aivojen jäätymisen tunnetta kuin ihmiset, muistutti hän siitä, että kissatkin reagoivat epämukaviin tuntemuksiin negatiivisesti.
Katso täydellinen vastaus
Miten saada kissa syömään enemmän?
Mitä tehdä, jos kissan nirsous jatkuu – Jos kissasi on edelleen nirso ruokansa suhteen, voit kokeilla ruoan vaihtamista. Valitse märkä- tai kuivaruoka sen mukaan, kummasta kissasi pitää enemmän. Totuta kissasi uuteen ruokaan 7–10 päivän aikana lisäämällä uutta ruokaa pikku hiljaa vanhan ruoan joukkoon.
Välillä pelkkä reseptin vaihto riittää houkuttelemaan kissan takaisin ruokakupin ääreen. Jos reseptin vaihto ei auta, tarkista kissasi hampaat. Hammasvaivat, kuten vaurioituneet hampaat, kipeät ikenet tai paiseet, voivat tehdä syömisestä vaikeaa tai kivuliasta, mikä voi selittää lemmikkisi lisääntyneen nirsouden.
Jos kissasi ikenet ovat punaiset tai turvonneet, tai kissasi hengitys haisee pahalta, pyydä eläinlääkäriäsi tarkistamaan kissasi hampaat. Jos kissasi ei syö lainkaan yli 24 tuntiin Jos nirso kissasi ei syö ja kieltäytyy kaikesta ruoasta yli 24 tunnin ajan, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Ruoasta kieltäytyminen voi olla merkki vakavammasta ongelmasta. Toivottavasti kissasi käy vain läpi nirsoa vaihettaan, mutta kannattaa kuitenkin varmuuden vuoksi ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Kuinka nirsolle kissalle annetaan lääkettä Mille tahansa kissalle voi olla hankalaa antaa lääkettä, mutta vielä vaikeampaa se on nirsojen kissojen kohdalla! Yksi tapa on työntää tabletti hellävaroen suoraan kissan suuhun, jotta tämä söisi tabletin sellaisenaan.
Katso täydellinen vastaus