Epäiletkö, että joku poisti sinut Facebookin kaverilistalta? Jos sinun on pakko tietää, siihen on olemassa konsti, Independent-lehti kertoo. Yhteisöpalvelu Facebook piilottaa hyvin tiedon siitä, ketkä ovat poistaneet sinut kaverilistoiltaan. The Independent -lehti antaa kuitenkin tiedonjanoisille konstin.
Sinun pitää ensin osata epäillä jotakuta. Sen jälkeen avaa Messenger-sovellus, ja etsi kaveria saapuneiden viestien laarista. Jos hänen profiilikuvansa ja nimensä ilmaantuu Lisää ihmisiä -kohdan alla, on Facebookin kaverilistaltasi puuttuva henkilö poistanut sinut. Jos kyseistä henkilöä ei löydy Messengeristä ollenkaan, hän on joko blokannut sinut tai lähtenyt Facebookista.
Palvelusta lähteneitä vanhoja kavereita voi yrittää metsästää viestilistasta. He esiintyvät harmaina profiilikuvina ja nimellä Facebook-käyttäjä. Klikkaa niitä, niin voit vanhojen viestien perusteella päätellä, kuka on kyseessä. Voit myös vertailla havaintojasi yhteisen Facebook-kaverin kanssa tilanteen selvittämiseksi.
- Hylkääjiä voi selvitellä myös ulkopuolisten sovellusten avulla.
- Mutta uusien sovellusten asentaminen vain tämän asian tarkistamiseksi ei välttämättä ole kannattavaa, ellet näe vaivaa sovellusten luotettavuuden varmistamiseksi ennen lataamista.
- Sovellukset voivat nimittäin vaatia Facebook-tunnukset, mikä antaa täyden pääsyn Facebook-tilille.
On syynsä, miksi Facebook ei automaattisesti kerro lähteneistä kavereista. Lähtemiseen voi olla lukuisia syitä, eikä kyse välttämättä ole mistään henkilökohtaisesta. Asian kaivelu on omiaan aiheuttamaan vain lisää kysymyksiä tai mielipahaa, joten harkitse kahdesti ennen kuin alat tonkia syvempää.
Katso täydellinen vastaus
Contents
- 1 Kuka poistanut kavereista?
- 2 Näkyykö Facebookissa jos poistaa kaverin?
- 3 Näkyykö poistettu kaveripyyntö?
- 4 Miksi kaveri ei näe julkaisuja?
- 5 Missä järjestyksessä Facebook näyttää kaverit?
- 6 Mistä tietää että kaveripyyntö hylätty?
- 7 Miksi Messenger näyttää että olen aktiivinen vaikka en ole?
- 8 Mistä tietää onko sinut estetty Facebookissa?
- 9 Mitä ei saa julkaista Facebookissa?
- 10 Miten saada Facebook kaverilista yksityiseksi?
- 11 Mitä tarkoittaa estä Facebookissa?
Kuka poistanut kavereista?
Kuka poisti sinut kavereista? Tällä sovelluksella se selviää! Who Deleted Me on applikaatio, joka on saatavilla iOS sekä Android käyttöjärjestelmien lisäksi myös Google Chromen lisäosana. Sovellus kertoo ketkä kavereistasi ovat poistaneet sinut kavereistaan ja ketkä ovat poistaneet profiilinsa kokonaan.
Who Deleted Me kerää tiedon kavereistasi vasta kun asennat sen, joten saat tietää ystävyyssuhteidesi katkeamisesta vasta applikaation asennuksen jälkeiseltä ajalta.Lisäapua kavereiden stalkkaamiseen tuo ominaisuus, jolla näet milloin käyttäjät ovat viimeksi kirjautuneet palveluun.Sovelluksen voit ladata
: Kuka poisti sinut kavereista? Tällä sovelluksella se selviää!
Katso täydellinen vastaus
Näkyykö Facebookissa jos poistaa kaverin?
Kavereista poistamasi profiili ei saa ilmoitusta. Jos et halua, että joku näkee profiilisi, voi lisätä sinut kavereihin tai voi lähettää sinulle viestejä, voit estää hänen profiilinsa. Huomautus: Jos poistat henkilön profiilin kavereistasi, myös sinut poistetaan kyseisen profiilin kaverilistalta.
Katso täydellinen vastaus
Näkyykö poistettu kaveripyyntö?
Kun poistat kaveripyynnön, pyynnön sinulle lähettänyt henkilö ei saa asiasta ilmoitusta, eikä hän voi lähettää sinulle uutta pyyntöä vuoteen.
Katso täydellinen vastaus
Miten näkee kuka Stalkkaa Facebookissa?
Haluatko tietää, kuka on käynyt katsomassa Facebook-sivuasi? Tai nähdä Rihannan seksivideon? Älä silti klikkaa Facebookissa jaettuja linkkejä, varoittaa tietoturvayhtiö BitDefender. Ei, Facebook ei edelleenkään paljasta, ketkä ovat käyneet katsomassa profiilisivujasi, eikä siihen ole olemassa myöskään ulkopuolista sovellusta.
- Moni tuntuu silti näin uskovan, sillä se on ollut yksi Facebookin laajimmille levinneistä huijauksista tänä vuonna, kertoo The Guardian -sanomalehti,
- Tietoturvayhtiö BitDefender on julkaissut jokavuotisen listansa suosituimmista Facebook-huijauksista.
- Jopa 30,2 prosenttia Facebookissa levinneistä huijauslinkeistä lupasi näyttää oman profiilisivun kävijätilastoja.
Listaan kootut huijaukset ovat houkutelleet Facebookin kävijöitä muun muassa asentamaan haittaohjelmia tietokoneilleen.1. Facebook-profiilin kävijätilastot – 30,2 prosenttia huijauslinkeistä – Linkkien teksteinä on ollut esimerkiksi “My total facebook views are: 5714.
Find out your total profile views” 2. Change your Facebook color – 7,38 prosenttia – Ei, Facebook ei salli vaihtaa Facebookin väriä. Linkki on siis huijausta.3. Rihanna Sex Tape – 4,76 prosenttia – Linkistä Rihannan seksivideoon on Facebookissa liikkeellä useita versioita, mutta niitä yhdistää yksi asia: Kaikki ovat huijausta.4.
Ilmainen Facebook-paita – 2,76 prosenttia – Vaikka ilmainen t-paita Facebook-logolla kuuloistaisi lähes lähes ylivoimaisen houkuttelevalta, tämän linkin lupaama tarjous kannattaa torjua.5. Say Goodbye to Blue Facebook – 2,76 prosenttia – Ei, Facebookin väriä ei voi edelleenkään vaihtaa sinisestä joksikin muuksi.6.
Unsealed. We are giving them away for free – 2,41 prosenttia – Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti on. Pakkaamattomien tuotteiden tai avatuissa pakkauksissa ilmaiseksi jaetut tavarat kuuluvat tähän luokkaan.7. Check if your friend has deleted you – 2,27 prosenttia – Facebook ei näytä, onko ystäväsi poistanut sinut ystävälistoiltaan.
Älä siis usko tätäkään linkkiä.8. See your top 10 profile peekers here – 1,74 prosenttia – Periaatteessa sama huijaus kuin ensimmäisessä kohdassa, mutta hieman toisin muotoiltuna.9. Find out how to see who viewed our profile – 1,55 prosenttia -Ja sama kaava toistuu myös tässä.10.
Katso täydellinen vastaus
Voiko yhden kaverin piilottaa Facebookissa?
Kaverilistasi sisältö voi paljastua muille, vaikka olisit asettanut sen yksityiseksi. Oletko kuvitellut, että voit piilottaa kaverilistasi muilta käyttäjiltä? Se ei välttämättä onnistu aivan niin helposti kuin uskoit. Käytännössä omien kavereiden täydellinen piilottaminen Facebook-kontakteilta on mahdotonta. Yksityisyysasetuksista voi muuttaa kaverilistan näkyvyyttä siten, että lista näkyy vain itselleen.
- Muut käyttäjät voivat silti nähdä osan kavereista, vaikka he eivät pääsisi käsiksi koko listaan.
- Äyttäjät näkevät toisensa yhteiset kaverit aina, vaikka kaverilista olisi asetettu yksityiseksi.
- Ongelmana on se, että Facebook-kaverisi kontrolloivat, ketkä saavat nähdä heidän kaverinsa omilla aikajanoillaan.
Näin ollen Facebook-kaveruus saattaa näkyä toisella aikajanalla vieraille käyttäjille. Tällöin se näkyy myös muualla Facebookissa kuten hauissa.
Katso täydellinen vastaus
Miksi kaveri ei näe julkaisuja?
Jos valitset julkaisusi yleisöksi Kaverit, esimiehesi ei näe julkaisua. Jos merkitset esimiehesi julkaisuun tai kuvaan, esimiehesi näkee julkaisun.
Katso täydellinen vastaus
Mistä näkee kuka on katsonut profiilia?
Et voi. Facebook ei anna käyttäjien seurata sitä, kuka katselee heidän profiilejaan. Edes kolmannen osapuolen sovellukset eivät tarjoa tätä ominaisuutta. Jos löydät sovelluksen, joka väittää tarjoavansa tätä palvelua, ilmianna se.
Katso täydellinen vastaus
Missä järjestyksessä Facebook näyttää kaverit?
Järjestys näyttää sattumanvaraiselta. Todellisuudessa se kertoo, kenen kanssa kaverisi on eniten yhteydessä Facebook-seinän ja yhteisten tapahtumien kautta.
Katso täydellinen vastaus
Mitä tarkoittaa Pidä tauko Facebookissa?
Pidä taukoa sellaisesta profiilista Facebookissa, jota haluat nähdä entistä vähemmän. Voit pitää tauon käyttäjän profiilista Facebookissa, kun muutat parisuhdetilanteeksesi Sinkku tai Eronnut tai jätät parisuhdetilanteesi tyhjäksi. Voit myös pitää tauon profiilista, jota haluat nähdä entistä vähemmän.
Katso täydellinen vastaus
Mistä tietää että kaveripyyntö hylätty?
Onko kaveripyyntösi hylätty Facebookissa? Näin helposti voit selvittää asian itse Kuulostaako tutulta? Olet lähettänyt Facebookissa kaveripyynnön, mutta hyväksyvää vastausta ei kuulu. Ehkä pyyntöä ei ole huomattu? Vai onko siihen vastattu kieltävästi? Facebook lähettää käyttäjilleen erillisen ilmoituksen hyväksytyistä kaveripyynnöistä.
Sen sijaan, jos lähetetty kaveripyyntö on hylätty, mitään ilmoitusta ei kuulu. Hylätyt kaveripyynnötkin on silti mahdollista selvittää muutamalla klikkauksella. Asian voi selvittää klikkaamalla Facebookin ylävalikosta “Kaveripyynnöt” ja “Näytä kaikki”. Tämän jälkeen aukeaa uusi valikko, jossa näet kaikki itsellesi tulleet kaveripyynnöt.
Niiden alla on valikko “Näytä lähetetyt pyynnöt”.
Tämän jälkeen aukeaa ikkuna, josta näkyvät kaikki ne lähetetyt kaveripyynnöt, joihin ei ole reagoitu millään tavalla eli pyynnöt, joita ei ole hyväksytty, muttei myöskään hylätty.Jos siis olet lähettänyt henkilölle kaveripyynnön, mutta sitä ei löydy enää lähetetyistä kaveripyynnöistä, hän on huomannut pyyntösi, mutta päättänyt hylätä sen.Jos pyyntö vielä näkyy lähetetyissä kaveripyynnöissä, sitä ei ole ehkä huomattu tai sitten se on jätetty kokonaan huomioimatta.
: Onko kaveripyyntösi hylätty Facebookissa? Näin helposti voit selvittää asian itse
Katso täydellinen vastaus
Miksi Messenger näyttää että olen aktiivinen vaikka en ole?
Kun poistat aktiivinen -tilan käytöstä, näyt edelleen aktiivisena tai äskettäin aktiivisena olleena kaikissa muissa paikoissa, joissa käytät Facebookia tai Messengeriä, ellet poista aktiivinen -tilaa käytöstä myös niissä. Napauta Keskustelut-osiossa profiilikuvaasi vasemmassa yläkulmassa. Napauta Aktiivinen -tila.
Katso täydellinen vastaus
Mikä on Facebook Kaveriehdotus?
Päivitys 10.10.2018: Facebook ei enää nykyisellään saa EU:n määräyksen takia käyttää WhatsAppin tietoja Facebook-palvelun puolella, eikä se kertomansa mukaan sitä tällä hetkellä tee. Alla oleva juttu on tältä osin vanhentunut. Netissä ja verkkolehdissä on villejä huhuja ja juttuja Facebookin kaveriehdotuksista.
- Ne osoittavat lähinnä, miten huonosti ihmiset ymmärtävät, kuinka paljon Facebook saa heistä tietoa.
- Yritän selventää aihetta alla.
- Melko triviaali väite on, että Facebook ehdottaisi kavereiksi niitä, jotka ovat käyneet katsomassa profiiliasi.
- Siinä samalla ihmiset unohtavat, että Facebook on tehnyt vuosien mittaan paljon työtä sen eteen, että Facebook-sovelluksetkaan eivät pysty vakoilemaan, kuka käy katsomassa kenenkin profiilia.
Ja nytkö Facebook sitten tarjoaisi saman listan kaveriehdotuksina? Ei taatusti. Ja jos katsot Facebookista listaa “ihmisistä, jotka saatat tuntea”, niin tuskin uskot itsekään, että he kaikki olisivat vaivautuneet katsomaan profiiliasi. Pitkä lista kaveriehdotuksista (=useita kymmeniä henkilöitä) on kyllä omiaan synnyttämään kaikenlaisia salaliittoteorioita.
- Hurjin kuulemani väite on, että Facebook salakuuntelisi puheluja ja lukisi tekstareita, ja tekisi kaveriehdotuksia niiden perusteella.
- Ei varmasti.
- Sen sijaan Facebook pystyy kyllä monen käyttäjän kohdalla seuraamaan, keitä heillä on kännykän puhelinluettelossa.
- Se onnistuu WhatsAppin kautta, joka käyttää puhelimen osoitekirjaa.
Muistin virkistykseksi: Facebook osti WhatsAppin vuonna 2014 ja vuoden 2016 elokuussa WhatsApp uudisti käyttöehtojaan siten, että se mahdollisti käyttäjätietojen hyödyntämisen Facebookissa (mikäli käyttäjä ei sitä erikseen estänyt). Lainaus tuolloisesta WhatsAppin blogipostauksesta : But by coordinating more with Facebook, we’ll be able to do things like track basic metrics about how often people use our services and better fight spam on WhatsApp.
- And by connecting your phone number with Facebook’s systems, Facebook can offer better friend suggestions and show you more relevant ads if you have an account with them.
- Un summataan sekä Facebookin että WhatsAppin käyttäjä- ja kontaktitiedot, niin Facebookille kertyy runsas tietokanta kaveriehdotusten tekemiseen.
Mukaan tulee myös käyttäjän mahdollisesti Facebookille jakamat muut kontaktitiedot. Facebook voi saada kännykän puhelinluettelon myös Facebook Messengerin kautta. Nämä tiedot pääsee tarkistamaan täältä, Kyse on huomattavasti monimutkaisemmasta ja edistyneemmästä systeemistä kuin sen vakoilemisesta, kuka käy katsomassa kenenkin profiilia. Facebookin ja WhatsAppin käyttäjä- ja kontaktitietojen yhdistämisestä syntyy yhdessä niin paljon dataa, että se selittänee minkä tahansa kaveriehdotuksen syntymisen. Facebookin kaveriehdotuksen algoritmi voi tarkkailla esimerkiksi seuraavia asioita:
Jos kumpikin käyttäjä löytyy toisen puhelinluettelosta ja kumpikin käyttää WhatsAppia, he löytänevät pian toisensa kaveriehdotuksista Yhteydenpito WhatsAppissa on jo selvä merkki toisen tuntemisesta Vastaukset toisen henkilön viesteihin esimerkiksi yhteisen Facebook-tutun seinällä on myös merkki tuntemisesta
Vaikka sinä ja toinen henkilö ette olisi olleet suoraan yhteydessä toisiinne, voi Facebook päätellä teidän tuntevan toisenne seuraavien tietojen avulla:
Yhteiset kontaktit kännykän puhelinluettelossa, WhatsAppissa ja Facebookissa Jäsenyydet samoissa Facebook-ryhmissä ja osallistumiset samoihin keskusteluihin Yhteneväisyydet paikkakunta-, työ- ja koulutustiedoissa Tykkääminen samoista aiheista Facebookissa – etenkin, jos kyseinen “sosiaalinen kupla” on verrattain pieni (esim. yhdistettynä jäsenyyteen samoissa FB-ryhmissä)
Nämä ovat asioita, joita Facebook pystyy käyttämään hyödyksi kaveriehdotusten tekemiseen. Yhdistäviä tekijöitä eri henkilöiden välillä löytyy verrattain helposti – ja sitä enemmän, mitä aktiivisemmista WhatsAppin ja Facebookin käyttäjistä on kyse. Ei tarvita suoraa yhteyttä kahden henkilön välillä, jos viitteitä tuntemisesta on riittävästi esimerkiksi yhteisten tuttavien perusteella.
Katso täydellinen vastaus
Näkyykö tykkäykset muille?
Vain hyväksymäsi seuraajat voivat nähdä julkaisusi, tykkäykset ja kommentit mukaan lukien. Kun tykkäät julkisesta julkaisusta, tykkäyksesi näkyy kaikille ja käyttäjänimesi on klikattavissa julkaisun alapuolella, mutta vain hyväksytyt seuraajat voivat nähdä julkaisusi.
Katso täydellinen vastaus
Voiko olla kaksi Facebook tiliä?
Useamman kuin yhden henkilökohtaisen käyttäjätilin ylläpitäminen on Facebookin yhteisönormien vastaista. Jos tarkoituksesi on edustaa yritystä, organisaatiota, tuotemerkkiä tai tuotetta Facebookissa, voit käyttää henkilökohtaista käyttäjätiliäsi sivun luontiin ja hallintaan.
Katso täydellinen vastaus
Kuka katsonut Facebook profiilia virus?
Facebook-virus leviää Suomessa – älä klikkaa houkuttelevaa linkkiä Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on 1,5 miljardilla kuukausittaisella käyttäjällä houkutteleva paikka myös rikollisille ja huijareille, ja siksi palvelussa leviääkin tasaisin väliajoin viruksia ja muita huijauksia.
- Parhaillaan suomalaisten käyttäjien keskuudessa leviää virus, jossa käytetään hyväksi ihmisten uteliaisuutta.
- Lue myös Lue myös Virus leviää päivityksenä, jossa verkkopalvelun kerrotaan paljastavan ketkä ihmiset ovat käyneet katsomassa käyttäjän Facebook-profiilia.
- Todellisuudessa linkin takana on kuitenkin verkkosivusto, joka houkuttelee käyttäjää antamaan tietämättään luvan oman kaverilistansa tietoihin ja julkaisujen tekemiseen.
Huijaus on levinnyt yhteisöpalvelussa jo ainakin kuukauden ajan, mutta nyt sen leviäminen vaikuttaa nopeutuneen suomalaisten käyttäjien keskuudessa. Viruksen leviämistä nopeuttaa erityisesti se, ettei Facebook pidä virusta yhteisösääntöjensä vastaisena.
“Selvitä, kuka on katsonut Facebook-profiiliasi” “Näe, kuka on katsonut Facebook-profiiliasi” “Seuraavat henkilöt ovat vierailleet Facebook-profiilissasi”
Tämän jälkeen virus tekee käyttäjän nimissä hänen aikajanalleen päivityksen, johon se tägää mukaan lähes sata käyttäjän kaverilistan henkilöä. Tällöin kaverit olettavat, että käyttäjä on tarkoituksellisesti liittänyt heidät päivitykseen, jolloin kynnys klikata linkkiä alenee merkittävästi.
Katso täydellinen vastaus
Mistä tietää onko sinut estetty Facebookissa?
Jokaisella on oikeus valita ihan itse tyypit, joita seuraa tai ei seuraa somessa. Mutta siitä huolimatta: onhan se kiva tietää, jos joku päättää sulkea kokonaan kanavistaan. Lähes jokaisen Facebookissa on jos jonkinmoista porukkaa. On läheisiä ystäviä, joiden kuulumiset kiinnostavat aina.
On satunnaisia tuttavia, joiden päivitykset kiinnostavat ihan uteliaisuutta. Ja sitten on niitä, joiden jutut eivät kiinnosta pätkääkään. Pahimmillaan nämä tyypit käyttäytyvät somessa jopa häiritsevästi. Silloin on pakko ottaa kovat keinot käyttöön. Tyyppi täytyy estää. Estetty Facebook-käyttäjä ei näe estäjän päivityksiä tai profiilia, ei pysty kommentoimaan tai tägäämään estäjää eikä voi kutsua estäjää ryhmiin tai tapahtumiin.
Estetty ei myöskään voi aloittaa keskustelua estäjän kanssa. Estetty ei saa ilmoitusta siitä, että hänet on suljettu ulos estäjän kanavista. Mistä siis voi tietää, jos joku on estänyt sinut Facebookissa? Indy100-sivustolla neuvotaan kaksi tapaa, joiden avulla totuus selviää: 1.
Mene Facebookin ylälaidasta löytyvään hakukenttään. Nakuta kenttään epäillyn estäjän nimi. Jos et löydä käyttäjää hakukentän kautta, tuttusi on joko estänyt sinut tai poistanut profiilinsa kokonaan.2. Oletko joskus keskustellut epäillyn estäjän kanssa Facebookin Messengerissä? Klikkaa vanha keskustelunne auki.
Jos käyttäjän nimi näkyy mustalla ja lihavoituna etkä voi klikata sitä, tyyppi on todennäköisesti estänyt sinut. Mitä sen jälkeen pitäisi tehdä, kun estäjä on paljastunut? No, tilanteessa ei oikeastaan auta muu kuin tyytyä kohtaloonsa. Jokaisella on oikeus valita ihmiset, joita seuraa somessa.
Katso täydellinen vastaus
Kuka näkee kaverilistan?
Voit hallita vain sitä, kuka voi nähdä kaverilistasi profiilissasi. Myös kaverisi voivat valita, ketkä voivat nähdä heidän kaveruutensa heidän profiileissaan. Jos esimerkiksi määrität kaverilistallesi asetuksen Vain minä, vain sinä pystyt näkemään koko kaverilistasi profiilissasi. Jos kaverisi kaverilista on määritetty julkiseksi, kuka tahansa voi nähdä, että olette kavereita.
Katso täydellinen vastaus
Mitä minusta näkyy Facebookissa?
Perinteinen mobiiliselainkokemus. Napauta Facebookin oikeassa yläkulmassa ja napauta sitten nimeäsi. Napauta ja valitse Näytä henkilönä. Poistu Näytä henkilönä -työkalusta napauttamalla yläreunassa Poistu.
Katso täydellinen vastaus
Pitääkö Facebookissa olla omalla nimellä?
Profiilissasi olevan nimen tulisi olla nimi, jolla kaverisi kutsuvat sinua tavallisesti. Nimen tulisi myös näkyä henkilötodistuksessa tai asiakirjassa, joka on mainittu henkilötodistuslistassamme.
Katso täydellinen vastaus
Mitä ei saa julkaista Facebookissa?
“Julma ja tunteeton” sisältö – Facebook ei halua, että sosiaalisen median palvelussa ketään kohdellaan tunteettomasti. Miten tämä sitten määritellään? – Älä julkaise sisältöä, joka kuvaa oikeita ihmisiä ja pilkkaa heidän oletettuja tai todellisia fyysisiä vammojaan, sairauksiaan, invaliditeettiaan, luvatonta seksuaalista kosketteluaan tai ennenaikaista kuolemaansa.
Katso täydellinen vastaus
Mitä tarkoittaa maininta Facebookissa?
05.06.2012 06:46 – Facebook on luonut palveluunsa ominaisuuden Läheiset kaverit. Osalle käyttäjistä palvelu tuli käyttöön jo viime vuoden puolella, mutta Facebook on kertonut aloittaneensa sen markkinoinnin suuremmassa mittakaavassa toukokuun lopulla.
Kun lisää fb-ystävänsä Läheiset kaverit -listaan, saa automaattisesti ilmoituksia tämän julkaisuista Facebookissa. Käytännössä ominaisuus ilmoittaa julkaisuista samalla tavalla kuin vaikkapa aikajanalla käydyn keskustelun yhteydessä: Facebookin alakulmassa välähtää tieto julkaisusta ja vasemman yläkulman ilmoituksiin tulee siitä maininta.
Ominaisuuden avulla käyttäjä saa merkattua itselleen tärkeimmät ihmiset ilman, että nämä saavat tietää asiasta. Uudistus on osa Facebookin pyrkimystä saada käyttäjät luokittelemaan kaverinsa Smart list -kokonaisuuksien alle, esimerkiksi asuinpaikan, koulutuksen tai sukulaisuuden mukaan.
- Palvelu on samankaltainen kuin Google+:n Circles-ominaisuus.
- Miten muokkaan asetuksia? Verrattain helposti.
- Läheiset kaverit -listan asetuksiasi voi muokata seuraavasti: – Etsi uutisistasi Listat (tai Kaverit ) vasemmanpuoleisessa sarakkeessa.
- Ainakin itselläni kohta on alimpana Suosikkien, Sivujen, Ryhmien ja Sovellusten alla.
– Klikkaa Läheiset kaverit -listaa. – Klikkaa avattavaa Ilmoitukset -valikkoa oikeassa yläkulmassa. – Valitse, haluatko ottaa nämä lisäilmoitukset pois käytöstä. – Ilmoitukset -valikon vierestä klikkaamalla Hallitse listaa -nappia voi muokata listaa – eli niitä kavereita, jotka siihen kuuluvat – ja valita, haluaako nähdä heidän tilapäivityksensä, kuvansa, pelinsä, kommenttinsa ja niin edelleen.
Katso täydellinen vastaus
Miten saada Facebook kaverilista yksityiseksi?
Facebook tarjoaa välineet, jolla voi suojella ystäväpiiriään liian uteliailta. Itse Facebookia vastaan niistäkään ei välttämättä ole apua. Facebookissa lähes kaikki on lähtökohtaisesti julkista, ellei sitä muista salata yksityisyysasetuksista. Esimerkiksi Facebook-ystävälistan salaaminen saattaa olla tarpeen, jos esimerkiksi on verkottunut alalla, jolla luottamuksellisuus on tärkeää, muistuttaa tietoturvayhtiö F-Secure Safe&Savvy-blogissaan,
- Salaamiseen voi toki olla muitakin syitä.
- Facebook on esimerkiksi patentoinut työkalun, jolla voi tutkia ihmisten välisiä verkostoja.
- Äyttäjinä voivat olla esimerkiksi pankit, jotka saattaisivat ottaa lainapäätöksissään huomioon myös hakijan tuttavapiirin luottokelpoisuuden.
- Facebookin omilta työkaluilta Facebookin yksityisyysasetukset tuskin suojaavat, mutta muunlaiselta urkinnalta todennäköisesti kyllä.
Ystävälistan saa kätevimmin piilotettua oman Facebook-profiilisivun kautta. Oman Facebook-sivun yläosasta avataan Kaverit-linkki, josta pääsee ystävälistaan. Kaverit-sivulla klikataan kynän kuvaa, jolla pääsee muokkaamaan yksityisyysasetuksia. Tämän jälkeen voi valita, haluaako ystävälistan olevan julkinen, näkyvän vain kavereille, vain tietyille Facebook-ystäville tai rajoitetummillaan vain itselle.
Katso täydellinen vastaus
Mitä tarkoittaa estä Facebookissa?
Kun estät henkilön profiilin Facebookissa, kyseinen profiili ei voi enää esimerkiksi merkitä profiiliasi tai nähdä profiilisi julkaisuja. Jos sinulla on useita Facebook -profiileja, sinun on estettävä haluamasi profiili kaikista profiileistasi erikseen.
Katso täydellinen vastaus